Kansalaiskioski  

Kansalaiskioski

 

Haja-asutusalueiden laajakaistasta

(27.6.2010)

Tarkastelin karttaa suunnitellusta haja-asutusalueiden laajakaista verkosta. Mitä merkitsee valkoinen alue kouvolan keskustan ympärillä? Olenko käsittänyt oikein ettei hanke koske kyseistä aluetta? Asun noin 5km päässä kouvolan ydinkeskustasta, mutta siltikään talouteemme ei ole mahdollista saada kiinteitä laajakaistayhteyttä. Tietojeni mukaan Sonera omistaa täälläpäin lankaverkon. Soneran vastaus laajakaista kysymykseen on, ettei sitä voida toimittaa koska linjan teoreettinen maksimipituus ylittyy 350 metrillä. Tällä hetkellä käytössäni on langaton 3G yhteys, joka ei yllättäenkään toimi läheskään luvatulla nopeudella. Eli kuuluuko alueemme taloudet taas ns. "väliin putoajiin", jotka eivät hyödy kansallisesta hankkeesta ja joutuvat jatkossakin "leikkimään" langattomien yhteyksien kanssa?

Kaistaton?

Vastaus

(26.7.2010)

Tämän hankkeen osalta näyttää tosiaan valitettavasti siltä, että nimimerkit "Kaistaton" ja "Toinen kaistaton" kuulut ns. "väliinputoajiin". Käynnissä oleva Laajakaista 2015-hanke, jota kaupungin elinkeinotoimessa operoidaan, koskee nimenomaan haja-asutusalueita.

Valtioneuvosto pyrkii siihen, että vuonna 2015 lähes kaikki vakinaiset asunnot sekä yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden toimipaikat Suomessa ovat enintään kahden kilometrin etäisyydellä 100 Mbit/s nopeudella toimivasta valokuitu- tai kaapeliverkosta. Liikenne- ja viestintäministeriön teettämien arvioiden mukaan teleyritykset rakentavat nopeat yhteydet taajamiin markkinaehtoisesti, jolloin saavutetaan noin 95 % väestöpeitto. Väestöpeiton korottaminen tästä 99 %:iin edellyttää, että nopeat yhteydet rakennetaan haja-asutusalueiden kotitalouteen osaksi julkisella tuella. Sitä varten Viestintävirasto on käynnistänyt tämän hankkeen.

Hankealuiesta viraston antamissa ohjeissa lukee näin: "Viestintävirasto on rajannut maakunnittain kartoille alueet, joille laajakaistarunkoverkkoyhteyksiä rakennetaan ja joilla huippunopeita laajakaistayhteyksiä arvioidaan valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti olevan kaupallisin perustein saatavilla vuoteen 2015 mennessä. Viestintäviraston rajaaman alueen ulkopuolelle jää laajakaistatukikelpoinen alue, jolle maakuntaliitot yhdessä kuntien kanssa tekevät alustavia hankesuunnitelmia." Kaupalliset perusteet tarkoittavat siis sitä, ettei yritys saa rakentamiseen valtion tai kunnan tukea vaan se vetää yhteydet sillä tekniikalla ja silloin, kun katsoo toteuttamisen olevan taloudellisesti kannattavaa.

Nämä ns. markkinaehtoiset alueet on rajattu hankealue-karttaan punaisella yhtenäisellä viivalla. Isoin niistä on luonnollisesti Kouvolan ydinalue eli Kymijokea myötäilevä, Voikkaalta Inkeroisiin ulottuva kaistale kartan keskellä.

Todellisuudessa kaupalliset alueet eivät ole harpilla piirrettyjä ympyröitä vaan rajat tulevat elämään kilpailutuksen käynnistyttyä ja suunnitelmien edetessä. On mahdollista, että mikäli teleoperaattori lähtee kilpailutukseen mukaan ja pääsee rakentamaan markkinaehtoisen "kuplan" ympäröiville tukiraha-alueille, se toteuttaa yhteydet omakustanteisesti myös laajemmalle alueelle, jos sitä ei ole jo tehnyt.

Tarkat rajaukset alueista, jotka ovat tuen piirissä sekä tarkempi aikataulu selviävät kilpailutuksen jälkeen syksyllä. Ensimmäiseksi toteutetaan Kouvolassa ns. Mauno-Pyötsiän ja Iitissä Sitikkala-Säyhtee-Lyöttilän alueet. Alkuperäisten suunnitelmien mukaan alueet oli suunniteltu toteutettavaksi jo tänä vuonna mutta koska kilpailutus ei ole EU-komission viivästyneistä päätöksistä johtuen vielä päässyt käyntiin, laahaa aikataulu vuoden jäljessä. Uskomme ja toivomme, että maata päästään kaivamaan ensimmäisillä hankealueilla maan sulettua ensi vuonna. Hankkeen etenemisestä voi seurata mm. verkkosivuilta www.kouvola.fi/laajakaista.Sivustolta löytyvät myös kartat hankealueista.

Keväällä perustettu seudullinen verkko-osuuskunta Kymijoen kyläkuitu pyrkii varmistamaan valokuituverkon rakentamisen Kouvolan ja Iitin haja-asutusalueille tämän Laajakaista 2015 -hankkeen osalta. Hankealueiden kilpailutuksessa osuuskunta on teleoperaattorien kanssa samassa asemassa. Noin 100 eurolla voit liittyä osuuskunnan jäseneksi ja siten ilmaista kiinnostuksesi asiasta sekä olla omalta osaltasi edesauttamassa hankkeen toteutumista. Niin halutessaan, osuuskunta voi aktivoitua myös ydinalueen asukkaiden laajakaistaongelmien ratkaisemiseksi. Tarkempia tietoja osuuskunnasta sivulta www.kylakuitu.fi sekä Esa Vigrenilta (puh. 0400 776 996 tai esa.vigren@aholammentila.fi)


Aurinkoista kesää toivottaen
Sanna Laukkanen

hankesuunnittelija, Kouvolan seudun KOKO
sanna.laukkanen@kouvola.fi



Paluu Kouvolan etusivulle
Palautejärjestelmä © Eduix Oy